maanantai 24. elokuuta 2015

Valoa, valoa, valoa!



Pari päivää ensimmäisen hoitokerran (hedelmähappo + poly-abrasia -hoito + naamio) jälkeen suuntaan jälleen kauneuskeskus Eleganssiin. Odotan jännityksellä, mitä Anita Hentinen-Haapalalla on tällä kertaa mielessä. Edellinen hoito sopi iholleni erinomaisesti – se ei ärsyyntynyt siitä lainkaan, vaan päinvastoin. Mutta nyt on aika kokeilla jotain ihan muuta.

Matkaa kohti ihanaista ihoa jatketaan valon voimin. Anita kertoo, että Eleganssissa ollaan hoidettu E-Style -valoimpulssihoidolla yli viiden vuoden ajan monenlaisia iho-ongelmia. Laitteessa on neljä erilaista hoitopäätä, joiden avulla hoidetaan aknea, couperosaa, kiinteytetään tai poistetaan karvoja. Tulokset ovat olleet huikeita – esimerkiksi erittäin vaikea kystinen akne ollaan pystytty hoitamaan laitteen avulla. Eniten E-Style -hoitoa käytetään tasoittamaan ihonväriä couperosan hoidossa.

Minua varten Anita ottaa esiin kaksi hoitopäätä; toinen on aknea varten ja toinen punoitusta vastaan. Ensin pureudutaan akneen. Valoimpulsseilla nujerretaan ihossa lymyävät bakteerit ja hoidetaan tulehdukset. Sen jälkeen annetaan kyytiä punaisille aknearville, pigmenttimuutoksille ja katkenneille verisuonille.
Anita aloittaa levittämällä kasvoilleni suojaavan geelin. Saan silmilleni vihreät suojalasit E-Style -laitteen pöhistessä vieressäni. Jännittää. Käsittely voi kuulemma tuntua pikkuisilta hyttysenpistoilta ja niinpä odotan mielenkiinnolla miltä ensimmäinen impulssi tuntuu. Sitten – nopea valonvälähdys ja pikkuriikkinen lämmin nipistys. Hoitopäällä käydään läpi posket sekä  leuka, ja samalla kuvittelen bakteerien kuolinkamppailun ihoni syövereissä.

Kun bakteerit ovat saaneet osansa, on aika lisätä geeliä ja vaihtaa toiseen hoitopäähän. Nyt vuorossa ovat kaikenlaiset värimuutokset joita ihossani kyllä piisaa. Impulssit käynnistävät kehon omat korjausmekanismit, jotka aloittavat kamppailun punaisten läikkien kanssa. Tämä käsittely tuntuu hieman enemmän kuin aikaisempi, mutta edelleen tuntemukset ovat lieviä. Kun Anita etenee poskipäiden kohdalle, impulssit ovat kuin pieniä sähköiskuja.

Puolessa tunnissa koko homma on ohi. Saunaa ja hikoilua kannattaa välttää loppupäivän ajan, mitään muita rajoituksia ei ole. Hieman varovasti vilkaisen peiliin – luulen kohtaavani punaisena lehottavan ärtyneen ihon. Mutta ei; mitään muutosta suuntaan tai toiseen ei ole havaittavissa. Näkyviä muutoksia ei edes kannata vielä odottaa, sillä ensinnäkin E-Style -hoito otetaan sarjana ja toiseksi vaikutukset näkyvät vasta ajan kanssa. Ihan aluksi tilanne voi kuulemma jopa pahentua, kun prosessi ihossa käynnistyy.

E-Style -hoito tehdään tavallisesti vähintään kolmen kerran sarjana, mutta joskus tilanne vaatii yli kuusi käsittelykertaa. Vielä on vaikea sanoa, kuinka monta kertaa minun kasvojani täytyy väläytellä. Seuraava käsittely varataan seuraavalle viikolle. Anita arvelee, että parin kuukauden kuluttua lopulliset tulokset ovat nähtävillä. Joten tukeudun vanhaan sanontaan: maltti on valttia.
E-Style -valoimpulssihoito alkaen 75 euroa. (Hinta riippuu hoidettavasta alueesta.)

E-Style -hoidossa hyödynnetään patentoitua elõs-tekniikkaa. Laitteen avulla voidaan hoitaa aknea, häivyttää värimuutoksia, kiinteyttää ihoa ja poistaa ihokarvoja.



perjantai 14. elokuuta 2015

Alkukuvat

Ja tässä kuvat lähtötilanteesta, täysin ilman meikkiä tietenkin. Joten kyllä vain tuo akne on jälkensä jättänyt... Mutta osaan kyllä olla aidosti onnellinen siitä, että pahin vaihe on takana. Aikoinaan, noin parikymppisenä, tilanne oli paljon pahempi. Mutta nyt hyvillä mielin eteenpäin, kiinnostavaa nähdä mitä Anitan käsittelyt saavat aikaan!


Alku



Peilissä näkyy sameat, kirjavat kasvot. Epäpuhtauksia ja arpia siellä sun täällä – näky on suoraan sanoen tunkkainen. Kulmakarvat ovat valjut ja epämääräisesti rehottavat. Tunnustan heti: en ole viime vuosina panostanut lainkaan ihonhoitoon, tai itsestäni huolehtimiseen muutenkaan. Arki soljuu eteenpäin vauhdilla, ja itsensä hukkaa kovin helposti sen pyörteisiin. Mutta nyt päätän muuttaa kurssia. Haluan ihoni kuntoon, ja tiedän kyllä minne mennä.

Kauneuskeskus Eleganssissa Jämsänkoskella Anita Hentinen-Haapala toivottaa minut tervetulleeksi iloiseen tyyliinsä. Anita ja Eleganssi ovat minulle tuttuja monen vuoden takaa. Anita auttoi minua iho-ongelmieni kanssa jo yli kymmenen vuotta sitten. Nyt Anita lupaa kehittää minulle hoito-ohjelman, jonka avulla saadaan hyvästellä epäpuhtaudet ja aknen jättämät jäljet. Se sopii minulle vallan mainiosti!

Ensimmäinen askel on todellinen tehopuhdistus. Samalla Anita kartoittaa tarkemmin ihoni kunnon: epäpuhtauksia ja tulehdusta, sekä eriasteisia aknen jättämiä jälkiä etenkin poskissa. Myös katkenneita verisuonia voi bongailla seasta. Ihoni on hyvin kuiva, kuten se on ollut aina. Eli nyt tarvitaan puhdistusta, kosteutusta ja rauhoittamista… Aikamoinen kavalkadi ongelmia, mutta Anita vakuuttaa tilanteen olevan hoidettavissa. (En tiedä uskallanko tässä yhteydessä edes mainita pieniä juonteita ja ryppyjä, jotka ovat salakavalasti asettuneet kasvoihini… Noh, niistä ehkäpä myöhemmin.)

Meikin poiston jälkeen iholleni levitetään Dermia Solutionin kemiallinen kuorintageeli, jota voidaan kutsua myös hedelmähappovoiteeksi. Se sisältää neljää eri hedelmähappoa. Hmm, ajatus haposta kasvoillani ei saa aikaiseksi riemunkiljahduksia, mutta Anita selventää hoidon olevan täysin kivuton. Lievää kuumotusta voi kuulemma tuntua tehoaineiden jyllätessä. Itse en tunne mitään, vaan saan rentoutua rauhassa viltin alla aineen vaikuttaessa.

Happohoito toimii ikään kuin tehopesuna, jota jatketaan uudenlaisella mikrohionnalla. Tarkalleen ottaen kyseessä on Dermia Solutionin poly-abrasia -niminen hoito. Se on hellävaraisempi kuin perinteinen mikrohionta, ja se sopii jopa punoituksesta kärsivälle couperosa-iholle. Käsittely tuntuukin oikein mukavalta, kuin kevyeltä hieronnalta. Tottunein ottein Anita käsittelee koko kasvot eräänlaisella sauvalla, jonka päässä olevat polymeerista valmistetut nystyrät kuorivat kuollutta ihosolukkoa. Myös kulmakarvat saavat väriä ja uuden muodon.

Lopuksi saan kasvoilleni ah, niin viileän ja raikkaan Dermia Solutionin erikoisnaamion. Oivallan, että kyseessä tosiaan on naamio sanan varsinaisessa merkityksessä, kun Anita asettaa kasvoilleni geelimäisen ”naamarin”. Geelin alla makoilen mukavasti rentouttavaa musiikkia kuunnellen. Voin lähestulkoon tuntea, kuinka ihoni imee kuin pesusieni tehoaineita. Kuvittelen miten ihoni hotkii monitehoista hyalyronia – joka muun muassa silottaa juonteita. (Jeee!) Vartin jälkeen Anita poistaa naamion ja levittää kasvoilleni aivan ihanalta tuoksuvan orkideauutetta sisältävän rauhoittavan voiteen. Se on siinä, ensimmäinen hoito valmis!

Lopputuloksena kasvot näyttävät  kirkkaammilta ja väri on tasaisempi. Iho on pehmeä; eron aikaisempaan tuntee selvästi. Anitan sanoin ”iho on nyt tuuletettu ja se hengittää”. Viimeistellyt kulmakarvat kruunaavat kasvot, ja olen peilin näkyyn huomattavasti tyytyväisempi kuin pari tuntia sitten. Joten ei muuta kuin varaamaan seuraavaa aikaa, saas nähdä mitä kivaa Anitalla on suunnitteilla…
Poly abrasia -hoidon hinta 95 euroa. 


Kuvassa Anitalla käsissään hoidossa käytetty mikrohiontalaite sekä geelinaamio.