maanantai 23. marraskuuta 2015

Pysyvämpää punaa



Olen nyt tehnyt lähempää tuttavuutta uuden kosmetiikkauutuuteni, ForeverPinkin kanssa. Kuten aiemmin lupailin, kerron teille miten yhteiselomme on sujunut. Muistin virkistykseksi sanottakoon, että kyseessä on siis huulikiiltoa muistuttava tuote, joka korostaa huulten omaa pigmenttiä. Viikon säännöllisen käytön jälkeen luvataan, että sävy pysyy jonkin aikaa. Tietenkään ei voida luvata ikuisesti kestävää lopputulosta, mutta joka tapauksessa pysyvyys on ihan eri luokkaa kuin normihuulipunissa.

Täytyy sanoa, että en ole pitkään aikaan ollut mistään tuotteesta näin innoissani kuin tästä. Olen nimittäin surkea huulipunien käyttäjä, mutta ihailen näyttäviä, vahvan värisiä huulia. Jospa minäkin nyt vihdoin saisin moiset! 

Eron tavalliseen huulikiiltoon tai -punaan huomasi heti ensimmäisellä käyttökerralla. Ensin hämmästyin sävyä, mutta kun totuin siihen, ymmärsin miksi niin usein olen valinnut vääränvärisen huulipunan. En nimittäin olisi osannut valita kaupasta sävyä, minkä ForeverPink minulle loihti. Se kuitenkin on oman pigmenttini mukainen, joten olihan minun pian myönnettävä, että se sopi kantajalleen kuin nakutettu. 

Normaalisti huuleni kuivuvat todella herkästi, joten hieman arvelutti miten tämän kanssa käy. Ilokseni huomasin, että huulirasvan käyttö jopa väheni. ForeverPinkiä laitetaan 2-3 kertaa päivässä, tämän lisäksi käytin ihan tavallista, väritöntä huulirasvaa tarpeen mukaan. Heti ensimmäisen päivän jälkeen huomasi, että jälki tosiaan pysyy yllättävän hyvin. Toisen käyttöpäivän iltana suihkun ja kunnon saunomisen jälkeen sain hämmästyneenä havaita huulieni olevan edelleen yhtä punaiset, eli peseminen ei väriä heikentänyt yhtään.

Uskon, että ForeverPinkistä tulee osa meikkipussiani, vaikka en sitä välttämättä käytäkään ihan jatkuvasti. Mutta mietin heti, kuinka kätevä tuote tämä on esimerkiksi juhlia tai matkaa ajatellen – ei muuta kuin käyttöön hieman aikaisemmin, ja ruusuiset, helpot huulet ovat takuuvarmat! Ei tarvitse olla vahvistamassa väriä yhtenään, eikä tarvitse hinkata huulipunaa pois hampaista. 

Alapuolella olevissa kuvissa näkyy huuleni ennen ForeverPinkin käyttöä, ilman mitään kiiltoa tai punaa. Toisessa kuvassa olen käyttänyt tätä ihmeainetta noin viikon ajan. Kuvaamispäivänä en ollut laittanut huuliini pariin vuorokauteen mitään muuta kuin täysin väritöntä huulirasvaa. (Olen tarkoituksella ottanut kuvat ns. kuivista huulista, jotta näkisitte mahdollisimman aidon lopputuloksen.)

PS. ForeverPinkiä ei suositella käytettäväksi raskauden aikana. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti