perjantai 5. helmikuuta 2016

Dermia Solution 7 days set – tehokuurilla tuloksia



Kerroin viimeksi aivan ihanasta Crystal Clear happihoidosta, ja nyt aion kertoa siitä, miten tuota hoitoa vielä täydennettiin kotona. Happihoidosta astelin kotiini rentoutuneena mukanani Dermia Solutionin 7 days set. Kuten nimikin jo kertoo, kyseessä on ihonhoitoaineet seitsemälle päivälle. Anitan ohjeiden mukaan aloitin hoitokuurini heti happihoidon jälkeen.

Setistä löytyy neljä ampullia: kahdessa on puhdistusgeeliä (cleansing gel), loput aineet ovat skin corrector ja hyaluron complex plus. Lisäksi paketissa on kevyt kosteusvoide, cell balance light cream.
Homma aloitetaan tietenkin ihonpuhdistuksella. Puhdistusaineessa ei ole saippuaa, mineraaliöljyjä tai alkoholia. Tehokkaalta, mutta hellältä vaikuttava puhdistusaine, joka ei kuivattanut ihoani korpuksi. (Kuten aika moni muu puhdistustuote…) Seuraava askel on skin corrector, jonka voisi suomentaa vaikkapa ihon korjaajaksi. Nestemäinen aine rauhoittaa, tasapainottaa ja kuorii kevyesti. Ihon kyky imeä tehoaineita syvemmälle paranee hetkessä – toisin sanoen ainesosista saadaan enemmän irti. Tämä kuulostaa loistavalta, eihän kukaan halua turhaan lotrata ihoonsa hoitoaineita, jotka jäävät vain pinnalle lillumaan. Eli aivan kuten happihoidossa hapen avulla saateltiin tehoja syvemmälle ihoon, nyt sama homma hoidetaan skin correctorin avulla. (Ohjeiden mukaisesti tätä käytetään joka toinen ilta.)

Kolmas askel on hyaluron complex plus, eli geelimäinen tuote täynnä varsinaista tehoaineiden tehoainetta: hyaluronia. Nyt luvataan kosteutusta ja oman kollageenituotannon kiihtymistä. Ihon elastisuus lisääntyy, ja lopputulos on kiinteämpi ja raikkaampi iho. Hyaluronista puhuttaessa Anita kertoi, kuinka molekyylin koolla on merkitystä: mitä pienempi molekyylikoko, sen paremmin se imeytyy. Tässä Dermia Solutionin geelissä molekyylit ovat pikkuruisia.
- Netistä ulkomailta tilatuissa halvoissa hyaluronituotteissa molekyylit ovat yleensä paljon isompia, joten ei niistä silloin ole hyötyäkään, Anita muistutti.

Viimeisenä vaiheena on aika levittää tasapainottava kosteusvoide. Se parantaa ihon rakennetta, aktivoi ihon oman korjaussysteemin, vähentää ryppyjä, parantaa elastisuutta ja kimmoisuutta.
Millainen kokemus seitsemän päivän kuuri sitten oli? Ensinnäkin on sanottava, että aineet ovat riittoisia, minulle ne riittivät kymmeneen päivään, vaikka en mielestäni kitsastellut käytön suhteen. Ohimenevää punoitusta kasvoilleni ilmaantui, mutta se rauhoittui pian kosteusvoiteen jälkeen. Tuotteiden käyttö oli helppoa, ja ne imeytyivät hyvin. Ampullit on helppo avata ja sulkea, ja ne olivat myös täysin tiiviit. Pisaraakaan ei valunut hukkaan, vaikka ampulleja säilytti mitenpäin tahansa. Ja oikeasti oli myös hauskaa vaihteeksi käyttää puhdistusrutiineihin hieman enemmän aikaa.

Ihoni kosteustasapaino parani aivan huomattavasti! Olen jo niin tottunut rutikuivaan ihooni, että tuntui hämmästyttävältä, kuinka pehmeältä ja joustavalta ihoni tuntui. Ja myös näytti – ainakin omasta mielestäni ihoni kunto parani aivan huomattavasti. Voisin kuvailla tuloksia sanoilla raikas, heleä, sileä ja puhdas. Uskon, että lopputuloksesta saan kiittää happihoitoa sekä hoitokuuria yhdessä. Tämä yhdistelmä on kyllä ehdottomasti joskus otettava uudestaan! 

torstai 31. joulukuuta 2015

Happirikasta raikkautta



Hieman ennen joulua, kiireiden, väsymyksen ja lasten flunssakierteen keskellä, astelin Eleganssiin Anitan hoteisiin. Päätin antaa itselleni tauon, lepohetken kasvohoidon merkeissä. Anita tarkasteli ensin ihoni kuntoa, mikä oli tällä kertaa suhteellisen hyvä – ei juurikaan näppylöitä ja arvetkin näyttivät rauhallisilta. Anita päätti tehdä minulle Crystal Clear happihoidon, joka oli minulle uusi tuttavuus. Ja nyt on kyllä heti alkuun hehkutettava, että hoito ei olisi voinut sopia täydellisemmin senhetkiseen tilanteeseeni.

Kyseessä on tehokas, mutta hellä, täysin kivuton kasvohoito. Käytetyt tuotteet ovat Dermia Solutionin. Anita kuvaili hoitoa ihon suursiivoukseksi ja tehokosteutukseksi. Ideana on hapen avulla imeyttää ihoon tehoaineita.
- Puhtaan hapen avulla onnistutaan imeyttämään tehoaineita syvälle ihoon. Tutkimustulosten mukaan ihosta löytyi jopa 95% käytetyistä tehoaineista, joten vaikutus on todella suuri. Lisäksi ihon omat happivarastot  täyttyvät. Lopputuloksena on heleä, virkistynyt iho, Anita lupaili.
 Homma alkoi tuttuun tapaan ihon puhdistuksella. Sitä seurasi kirkastava, hedelmähappoa sisältävä kuorinta, joka jätettiin hetkeksi vaikuttamaan. Ah, ihana tuokio, lämpöisten peittojen alla hämärässä, rauhoittavan musiikin soljuessa ympärillä.

Tämän jälkeen päästiin varsinaisiin tositoimiin: Crystal Clear -koneen kohistessa vieressä Anita alkoi levittää kasvoilleni hyaluronihappoa sisältävää geelimäistä tuotetta. Heti perään raikas tuulahdus puhdistettua happea kahden baarin paineella laitteen pienen hoitopään avulla. Nopeasti iho ikään kuin kuivui, ja saatoin helposti kuvitella ihoni imaisseen hyaluronin syövereihinsä. Kosteutuksen lisäksi luvassa oli täsmäisku juonteille. Ilahduin tästä tiedosta – ryppyjen mahdollinen kutistuminen kuulostaa aina hyvältä! 

Lopuksi sain kasvoilleni Dermia Solutionin naamion, jonka pelkkä nimi houkutteli: wow-mask. Vitamiineja ja hyaluronia sisältävä naamio tuntui raikkaalta, ja täydensi silkalta hemmottelulta tuntuneen hoidon. Tässä ei kuitenkaan ollut vielä kaikki, vaan luvassa oli todellinen loppuhuipennus: pään ja niskan hieronta. Anitan lämpimät kädet käsittelivät tottuneesti kireydet pois, ja olisin voinut nukahtaa siihen paikkaan. Anitalla on todella hyvät kädet, ja suosittelen ehdottomasti ottamaan kasvohoidon yhteydessä myös hieronnan. 
 

Tämän rentouttavampi ja täydellisempi ei kasvohoito voi enää olla – aivan taivaallista! Hektisen arjen keskellä tämä oli kokemus, joka antoi virtaa aivan uudella tavalla. Ja ihossa vaikutus näkyi heti. Ihmettelin illalla peilistä näkyviä selvästi heleämpiä ja siloisempia kasvoja. Yleensä pesun jälkeen ihoni kiristää kuivuudesta, mutta nyt tästä ei ollut tietoakaan. Enkä muuten ihmettele yhtään, että Crystal Clear happihoito on jo viiden vuoden ajan ollut yksi Eleganssin suosituimmista hoidoista. Se sopii ihan kaikille, ja vaikutus kestää pitkään. 
 
Raikasta, kaunista ja onnellista uutta vuotta kaikille! 

maanantai 23. marraskuuta 2015

Pysyvämpää punaa



Olen nyt tehnyt lähempää tuttavuutta uuden kosmetiikkauutuuteni, ForeverPinkin kanssa. Kuten aiemmin lupailin, kerron teille miten yhteiselomme on sujunut. Muistin virkistykseksi sanottakoon, että kyseessä on siis huulikiiltoa muistuttava tuote, joka korostaa huulten omaa pigmenttiä. Viikon säännöllisen käytön jälkeen luvataan, että sävy pysyy jonkin aikaa. Tietenkään ei voida luvata ikuisesti kestävää lopputulosta, mutta joka tapauksessa pysyvyys on ihan eri luokkaa kuin normihuulipunissa.

Täytyy sanoa, että en ole pitkään aikaan ollut mistään tuotteesta näin innoissani kuin tästä. Olen nimittäin surkea huulipunien käyttäjä, mutta ihailen näyttäviä, vahvan värisiä huulia. Jospa minäkin nyt vihdoin saisin moiset! 

Eron tavalliseen huulikiiltoon tai -punaan huomasi heti ensimmäisellä käyttökerralla. Ensin hämmästyin sävyä, mutta kun totuin siihen, ymmärsin miksi niin usein olen valinnut vääränvärisen huulipunan. En nimittäin olisi osannut valita kaupasta sävyä, minkä ForeverPink minulle loihti. Se kuitenkin on oman pigmenttini mukainen, joten olihan minun pian myönnettävä, että se sopi kantajalleen kuin nakutettu. 

Normaalisti huuleni kuivuvat todella herkästi, joten hieman arvelutti miten tämän kanssa käy. Ilokseni huomasin, että huulirasvan käyttö jopa väheni. ForeverPinkiä laitetaan 2-3 kertaa päivässä, tämän lisäksi käytin ihan tavallista, väritöntä huulirasvaa tarpeen mukaan. Heti ensimmäisen päivän jälkeen huomasi, että jälki tosiaan pysyy yllättävän hyvin. Toisen käyttöpäivän iltana suihkun ja kunnon saunomisen jälkeen sain hämmästyneenä havaita huulieni olevan edelleen yhtä punaiset, eli peseminen ei väriä heikentänyt yhtään.

Uskon, että ForeverPinkistä tulee osa meikkipussiani, vaikka en sitä välttämättä käytäkään ihan jatkuvasti. Mutta mietin heti, kuinka kätevä tuote tämä on esimerkiksi juhlia tai matkaa ajatellen – ei muuta kuin käyttöön hieman aikaisemmin, ja ruusuiset, helpot huulet ovat takuuvarmat! Ei tarvitse olla vahvistamassa väriä yhtenään, eikä tarvitse hinkata huulipunaa pois hampaista. 

Alapuolella olevissa kuvissa näkyy huuleni ennen ForeverPinkin käyttöä, ilman mitään kiiltoa tai punaa. Toisessa kuvassa olen käyttänyt tätä ihmeainetta noin viikon ajan. Kuvaamispäivänä en ollut laittanut huuliini pariin vuorokauteen mitään muuta kuin täysin väritöntä huulirasvaa. (Olen tarkoituksella ottanut kuvat ns. kuivista huulista, jotta näkisitte mahdollisimman aidon lopputuloksen.)

PS. ForeverPinkiä ei suositella käytettäväksi raskauden aikana. 


keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Hieronnasta helpotusta


Lihasjumeja, hartiat jökissä ja pää kipeä. Tämä on ollut viime aikoina minulle turhankin tuttu olotila, tai oikeastaan tuttua jo hyvinkin pitkältä ajalta. Päätetyöskentely, kiireinen arki ja myönnän – aivan liian vähäinen liikunta, ovat saaneet kropan totaaliseen jumiin. Tilanteen laukaiseminen suorastaan huusi hierontaa.

Eleganssi on toki kauneuskeskus, mutta sen katon alta löytyy hyvinvointia laajemminkin. Anitan vinkkaamana otin yhteyttä Anitan puolisoon, Kari Haapalaan. Viime kesänä hierojaksi valmistunut Kari otti minut vastaan hyväntuulisena, ja lupasi apua vaivoihini. Tämä sopi minulle loistavasti, vaikka pakko myöntää että jännitin hieman mahdollista kipua. Osa lihaksista oli nimittäin niin jumissa, että ne olivat jo kosketusarat. Kari kuitenkin vakuutti, että hieronta tehdään täysin minun tuntemuksiani kuunnellen.

Aluksi Kari tsekkasi selkärankani ja ryhtini, ja totesi ihan samat ongelmat kuin muutkin ammattilaiset aiemmin: lonkka on vino. Tästä syystä koko kroppa ”vetää” toiselle puolen, ja näin ollen kireyksiä löytyy etenkin oikealta puolelta. Alkututkimuksen jälkeen sain köllähtää hierontapöydälle. Kari tekee myös kokovartalohierontoja, mutta nyt aloitettiin pakaralihaksista. Ja tässä välissä pakko on kertoa, ettei pöydällä suinkaan tarvitse makoilla kankut paljaana, sillä hieronta tehtiin viltin läpi. Ja voin vakuuttaa, että tehokkaalta tuntui! Sanoinkin Karille, että tuntemus oli kummallinen: kipua, mutta ei tuskallista, vaan eräänlaista hyvää kipua.

Käsittelyn edetessä ehdimme rupatella mukavia. Kari kertoi, että ensimmäisen kerran hierojan ammatti heitettiin ilmoille jo kymmenisen vuotta sitten. Ajatuksen sähköinsinööriksi kouluttautuneelle miehelleen heitti Anita. Silloin koko idea tuntui ”ihan hullulta”. Sen sijaan Kari  keskittyi pyörittämään Jämsänkoskella Eleganssin yhteydessä toimivaa Kulta-Kelloa, ja niin Anitan idea unohtui.
- Mutta niin siinä vain kävi, että innostuin itse asiasta reilu vuosi sitten. Jotain uutta piti kehitellä, ja tein nopeasti päätöksen lähteä opiskelemaan alaa. Enkä ole joutunut katumaan, tykkään tästä työstä paljon, Kari kertoo.

Tällä hetkellä Kari tekee hierontaa kolmessa eri toimipaikassa, Eleganssin tiloissa Jämsänkoskella, Korpilahdella ja Jyväskylässä. Asiakkaita on kaikenikäisiä, lapsista vanhuksiin. Klassisen hieronnan lisäksi Kari tekee myös kuumakivihierontaa.
- Tulen mielestäni hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa, ja tykkään olla asiakaspalvelutyössä. Ja lisäksi pidän käsillä tekemisestä, eikä työn fyysisyys pelota. Joten tämä homma sopii mulle erinomaisesti!

Ja ainakin minä olen hierontani jälkeen täysin vakuuttunut siitä, että mies on oikealla alalla. En muista koska viimeksi olisin tuntenut oloni niin rentoutuneeksi. Aivan kuin hengittäminenkin olisi helpompaa, ja pään kääntely onnistuu huomattavasti aikaisempaa sutjakammin. Uusi aika on ihan pakko varata heti; Kari taisi saada minusta kertaheitolla vakioasiakkaan.

Kuvissa Karin hierottavana Eleganssin kosmetologi Veera Hartikainen. Veera ei suinkaan makoile ensimmäistä kertaa Karin hierontapöydällä. Veera kommentoi Karin olevan ”ihan loistava hieroja!”

Hierontapalvelu Kari Haapala
puh. 0400 294955


perjantai 6. marraskuuta 2015

Huomio huuliin



No nyt on testissä mielenkiintoinen tuote! Nimittäin se lupailee luonnollista punaa huuliin, itse asiassa juuri sitä omaa punaa, mitä huulissa jo on. Tuote on ForeverPink (semi-permanent lipstick), jonka sisältämä kirsikankukkauute värjää ja palauttaa huulten omaa luonnollista pigmenttiä ennalleen. Tuote lisää huulten ihon aineenvaihduntaa ja tuottaa punasoluille happea, mikä taas saa aikaan täyteläisemmät huulet. Se kiihdyttää myös melaniinin tuotantoa, jonka ansiosta  juonteet madaltuvat. Kyseessä ei siis ole tavanomainen huulipuna, vaan pikemminkin se muistuttaa huulikiiltoa. 


 Huh, kuulostaapa tosiaan hyvältä! Olen aina ollut huono käyttämään huulipunaa, vaikka ihanat, ruusuiset huulet houkuttelevatkin. Yleensä onnistun jotenkin sössimään huulipunien kanssa, joita meikkipussista löytyy useita. Joko olen kaupassa ihastunut väärään sävyyn, tai sitten huulipuna kuivattaa muutenkin kuivat huuleni hiekkapaperiksi. Aika usein puna myös leviää ihan vääriin paikkoihin, kuten hampaisiin. Joten tämä ForeverPink kuulostaa juuri minunlaiselleni meikkaajalle täydelliseltä!

Ideana siis on, että hieman geelimäistä tuotetta levitetään puhtaille huulille 2-3 kertaa päivässä, ja viikon käytön jälkeen tulosten pitäisi näkyä. Vaikutus kestää kolmisen viikkoa. Tuote on tarkoitettu jatkuvaan käyttöön, joten lopputulos toki vaatii ylläpitoa. Raportoin teille jatkossa kuinka homma oikein toimii.
Ai niin, ihan luksusta – siveltimessä on valo!

Hinta 33 euroa. 

torstai 29. lokakuuta 2015

Juhlaa ja hemmottelua



Juhlaa arjen keskellä ei ole koskaan liikaa, joten Eleganssin järjestämä VIP-päivä oli erittäin tervetullut piristys. Viime viikolla, lokakuisena perjantaina, Eleganssin tilat Jyväskylässä Väinönkadulla täyttyivät iloisesta väestä. Kuten Anita Hentinen-Haapala tervehdyksessään kertoi, ideana oli hemmotella asiakkaita ja samalla juhlistaa Väinönkadun liiketilan 1-vuotissynttäreitä. Saattaapa olla, että VIP-päivästä muodostuu jokavuotinen perinne.


Ja hemmottelua todella olikin luvassa – monessa muodossa. Kauneuskeskus oli loihdittu tyylikkääksi juhlapaikaksi muun muassa kynttilöin ja ilmapalloin. Pöytä notkui herkullisia tarjoiluja ja tietenkin boolia. Lasi kädessä herkkuja napsien pystyi samalla tutustumaan monenlaisiin tuote- ja hoitotarjouksiin. Esillä oli myös Gaura Pearlsin ihastuttavat helmikorut. Menossa mukana oli myös valokuvaaja ikuistamassa tunnelmaa.


Demohoitojen ansioista juhlaväki pääsi tutustumaan erilaisiin hoitoihin. Itse kävin kurkkaamassa hoitohuoneeseen kun meneillään oli kavitaatiohoito sekä HydraFacial -kasvohoito.
 Kavitaatiohoitoa ensimmäistä kertaa oli kokeilemassa Jonna Savioja. Kosmetologi Marianne Lindlöfin käsittelyssä alavatsan rasvakertymälle – mikä tosin Jonnan tapauksessa oli hyvin pieni – annettiin kyytiä. Marianne selitti hoidon perustuvan matalataajuisen ultraäänen värähtelyyn.
- Ei satu yhtään. Sellainen sirinä vain kuuluu korvissa, Jonna kommentoi.



 Toisessa huoneessa HydraFacial -kasvohoidossa makoili tyytyväinen asiakas Eija Lindqvist. Kosmetologi Anita Jaatinen kertoi, että kyseessä on kaikille ihotyypeille sopiva tehokas ihonpuhdistus, joka on täysin kivuton.
- Ihana hoito! Eikä iho vaikuta yhtään ärtyneeltä, Eija jutteli hoidon päätyttyä tutkaillessaan peilistä lopputulosta.

Illalla menosta vastasi Dixie Harlem -bändi solistinaan Jonna Ortju. Itse valitettavasti jouduin lähtemään kotia kohti jo alkuillasta muiden menojen vuoksi. Harmillista, mielelläni olisin jatkanut jammailua mukavan porukan kesken… Kuulin jälkeenpäin, että ilta onnistui erinomaisesti ja kivaa oli kaikilla. Arvasin. 



torstai 22. lokakuuta 2015

Mallin hommissa


Tämä postaus tulee nyt todella reilusti jälkijunassa, mutta se ei liene haittaa, koska aihe sinänsä ei vanhene. Eräänä päivänä viime talvena, Anita kysyi kiinnostaisiko minua lähteä malliksi. Meikäläisestä ei nyt ihan perinteisiin mallinhommiin ole, mutta kun kuulin mitä Anita tarkoitti, olin välittömästi valmis tarttumaan haasteeseen. Sain kunnian toimia ripsi- ja kulmakarvamallina, joten mikäpä sen mukavampaa – kulmat ja räpsyttimet kuntoon kertaheitolla!

Jyväskylässä Väinönkadulla, Eleganssin tiloissa järjestetyssä koulutuksessa alan ammattilaiset saivat todellisen tietoiskun Lash Creationsin volyymiripsistä sekä kulmakarvojen tuuhentamisesta. Kouluttaja Hanna Hyvönen (Universal Beauty Oy) saapui Iisalmesta kertomaan ja opastamaan kyseisen tekniikan saloihin. Minä sain kunnian toimia ”koekaniinina”. Antauduin luottavaisin mielin ammattilaisten käsiin, ja annoin vapaat kädet toteutuksen suhteen.




Ensimmäisenä sain haaleisiin kulmiini todellisen muodonmuutoksen – mutta hyvin luonnollisen sellaisen. Omien kulmakarvojeni sekaan liimattiin ohuita silkkikuituja. Kuidut liimataan karvaan, nukkakarvaan tai tarvittaessa ihoon. Anita ja Hanna kertoivat, kuinka menetelmän avulla pystytään tuuhentamaan karvoitusta, paikkaamaan aukkokohtia sekä rakentamaan täysin uudet kulmakarvat.

Päämääränä on luonnollinen lopputulos, joka kestää parisen viikkoa. Hanna näytti kuinka homma toimii, ja sen jälkeen muut pääsivät testaamaan menetelmää käytännössä. Aika soljui mukavasti rupatellen, ja pian pääsinkin kurkkaamaan peiliin. Aivan kuin kulmakarvoihini olisi kasvanut hetkessä lisää karvoja juuri sinne minne pitääkin! Olin lopputulokseen erittäin tyytyväinen, ja sain viskata kovassa käytössä olevan kulmakarvakynäni muutamaksi viikoksi meikkipussin pohjalle.

Sitten olikin aika siirtyä ripsien kimppuun. Olen maskaran suurkuluttaja, ja suorastaan rakastan näyttäviä räpsyttimiä. Joten olin enemmän kuin innoissani, kun minulle luvattiin superihanat ja helpot volyymiripset. Minulla ei ollut koskaan aikaisemmin ollut ripsienpidennyksiä, mutta olin haaveillut niistä jo pitkään.

Hannan osaavalla opastuksella minulle valittiin sopivat ripset pituudeltaan sekä kaarevuudeltaan. Moni seikka, kuten omat ripset, silmän muoto jne., vaikuttavat valintaan. Lash Creationsin ripset ovat silkkiä, ja niillä saadaan aikaiseksi todella luonnolliset ja kauniit pidennykset. Koulutukseen saapuneet ammattilaiset olivat kaikki tehneet myös aikaisemmin ripsienpidennyksiä, joten hyvillä mielin heittäydyin mallin rooliin. Nyt opettelussa oli hieman toisenlainen tekniikka, ja nimenomaan Lash Creationsin volyymiripset.

Jälleen Hanna aloitteli työn, jonka jälkeen jokainen pääsi osallistumaan minun täydellisten räpsyttimieni rakenteluun. Makoilin mukavasti silmät kiinni, kädet ja äänet vain vaihtuivat ympärilläni. Keskustelut liikkuivat kaikessa mahdollisessa, usein etenkin matkustelussa ja tietenkin kauneudenhoidossa. Kuulin myös karmaisevia tarinoita siitä, kuinka epäammattimaiset tekijät ovat saattaneet pilata asiakkaan ripset totaalisesti. Tässä – kuten monessa muussakin asiassa – kannattaa todellakin turvautua koulutettuihin ammattilaisiin.

Vihdoin oli loppusilauksen aika, ja sain pienet, punaiset timantit ripsiini. En olisi voinut olla tyytyväisempi lopputulokseen! Hämmästelin peilin edessä todella kevyitä, täyteläisiä ja pitkiä ripsiäni. Ja mikä parasta – ne eivät tuntuneet silmissäni miltään! Ah, niin ihanat!!




Loppuhuomautuksena kerrottakoon, että kulmakarvatuuhennukset kestivät minulla pari viikkoa. Ne irtosivat hyvin luontevasti pikku hiljaa. Ripset sen sijaan kestivät todella kauan, useamman viikon! Tällä kertaa en huollattanut ripsiä, vaan annoin niiden irrota itsestään. Mukava yllätys oli, ettei mitään typerän näköisiä aukkoja ripsiini jäänyt missään vaiheessa. Aion ehdottomasti ottaa vielä joku päivä Lash Creationsin volyymiripset uudelleen, niitä jäi suorastaan ikävä!